Translate

lauantai 22. syyskuuta 2018

Taistele niin voitat

(Julkaistu kolumnina Länsi-Suomessa 23.9.2018)

Viime kolumnissani taisin kertoa julistaneeni puolvahingossa koko maailmalle sairastavani rintasyöpää.
Paljon on vettä virrannut tuon huhtikuisen diagnoosin alta ja päältä, olen sukeltanut sellaisen pyörteen syövereihin, joka on tuonut minulle valtavasti uutta, itse koettua tietoa.
Puskan takaahan uutinen vakavasta sairaudesta yleensä tulee, ja olen edelleen sitä mieltä, että riippuu paljolti omasta luonteesta ja asenteesta, miten diagnoosin ja sitä seuraavat tapahtumat kohtaa, kestää ja sietää.

Sietämisestä näissä syöpähoidoissa nimittäin on kysymys.

On täysin harhaanjohtavaa puhua taistelusta, häviämisestä, taudin voittamisesta ja selättämisestä hoitopolkua kulkiessa. Silloin heitetään pallo potilaalle, ja oletetaan paranemisen riippuvan hänen tahdonvoimastaan, hänen positiivisuudestaan vaikeidenkin sivuoireiden tai hoitojaksojen aikaisten vastoinkäymisten aikana, hänen kyvystään elää mahdollisimman normaalia elämää, vaikka myös hänen terveitä solujaan tapetaan roppakaupalla hoidon aikana.

Syöpädiagnoosin jälkeen lääkäri suunnittelee leikkaus-, solumyrkky- ja sädehoidot vähintään puoleksi vuodeksi eteenpäin. Potilaan tehtävänä on kestää ja sietää ne parhaan kykynsä mukaan ja yrittää pysyä toiveikkaalla mielellä. Ruumiilla ja mielellä kun on yhteys. Vakavassa sairaudessa tosin ruumis on se päällepäsmäröijä ja mieli yrittää sopeutua sen toimintaan. Aktiivinen taistelu on kaukana tästä prosessista. Häviäjä ei tarkoita, että on ollut huono potilas. Sairauden läpikäymisessä ja siitä selviytymisessä ei ole mitään jalostavaa.

Rintasyöpään sairastuvat vain alkoholistit. Näin oli tokaissut eräs tuttava kohtalotoverilleni, joka oli tyynesti huokaissut: - Pitääpä minunkin sitten jättää ne kaksi vuotuista paukkuani ottamatta.
Rintasyöpään sairastuvat sellaiset, jotka eivät käy seulonnoissa eivätkä pidä itsestään huolta. Itse olin käynyt mammografiassa viime vuoden syyskuussa – puhtain paperein – ja maaliskuussa löysin rinnastani kovettuman. Kasvaimia oli kaksi, nekin kuulemma tarvinneet useampia vuosia kehittyäkseen.
Rintasyöpään sairastuvat vain vanhat naiset, joiden jalkoja jo muutenkin maa vetää puoleensa.
Siihen sairastuvat myös aivan pienten lasten äidit jo alle kolme- tai nelikymppisinä. Pieni lapsi haluaa äidiltään huomiota aivan niin kuin ennenkin, ellei enemmänkin vaistotessaan, ettei äidillä ole kaikki hyvin.

Syöpähoidot tuovat mukanaan muutoksia aivotoimintaan, eivätkä ne välttämättä häviä hoitojen jälkeen: keskittymiskyky heikentyy, muisti ei pelaa entiseen tyyliin, ongelmien hahmottamis- ja ratkaisunopeus hidastuu.

Syövän hoitopolku ei tarkoita puolen vuoden pakettia, jonka jälkeen voi huokaista olevansa terve. Suurin osa rintasyövistä käyttää hormoneja ravinnokseen, jolloin mahdollisten sädehoitojen aikana tai niiden jälkeen seuraa viidestä kymmeneen vuotta antihormonilääkkeiden napsimista. Se tuo useille ne kaikkein hankalimmat ja vaihtelevimmat sivuvaikutukset. Ennen niitä potilas on jo saattanut kokea hiusten lähdön, kynsien irtoamiset, luusto-, nivel- ja lihaskivut, pahoinvoinnin, sädehoidon palovammat.
Vain fyysiset ongelmat mainitakseni.

Syöpä voi levitä hoitojen jälkeen luustoon, aivoihin, sisäelimiin myös silloin, kun se ei näytä alunperin olevansa leviämiseen taipuvainen. Se voi myös pysyä täysin oireettomana ja piilossa hoitojen jälkeen, vaikka ennuste on ollut alunperin huono. Pelko syövän leviämisestä tai uusimisesta on kuitenkin seuralaisena koko loppuelämän.


Jaksaa jaksaa, sietää sietää, kestää kestää.