Translate

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Kaikuja kreikkalaisesta yhteiskunnasta


(teksti on julkaistu editoituna Länsi-Suomessa 17.9.2017 nimellä Bravo, bravo)


Olen seurannut viime kuukausien kirjoittelua lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Asiantuntijat korostavat analyyttisissa artikkeleissaan lasten tarvetta tuntea itsensä rakastetuiksi sellaisina kuin ovat ja saada paljon halauksia ja hellyydenosoituksia. Heitä pitäisi paijata.

Kolme poikaani ovat kasvaneet Kreikassa esi- ja myöhäismurrosikäisiksi asti.
Tultuamme Suomeen kolme vuotta sitten olen monet kerrat vastaanottanut kehuja lasteni kohteliaisuudesta, jutteluvalmiudesta ja avoimuudesta. Hyvin olen kasvattanut lapseni, kuulemma. Minä, joka en ole koskaan ollut edes erityisen lapsirakas (moikka vaan pojat!) enkä varsinkaan hali/pusu -tyylinen.
– En minä niitä mitenkään kasvattanut, ihan tavallisiahan nuo ovat, vastaan.

Olen muistellut sitä tapaa, jolla Kreikassa suhtauduttiin lapsiin, ja olen alkanut arvostaa "vanhanaikaista" perhekeskeistä kulttuuria entistä enemmän. Onhan sillä ollut iso osa lapsieni kasvamisessa sellaisiksi kuin he nyt ovat.

Siirrymme Kreikkaan.


Kun aikuiset kohtaavat sattumalta toisensa kaupungilla, he saattavat vaihtaa nopeat tervehdykset toisilleen, mutta välittömästi tämän jälkeen, ennen keskinäistä sananvaihtoaan, he kohdistavat huomionsa lapseen tai lapsiin, jos näitä jonkun mukana on.
Lapsi saattaa olla nuori aikuinen, teini-ikäinen, hädin tuskin kouluikäinen tai vasta rattaissa tuttiaan venyttävä piltti. Hän saa vieraan aikuisen huomion välittömästi: lepertelyn säestämänä pienimpiä otetaan kädestä, silitellään päätä ja kasvoja, suukotellaan. Hänen tasolleen mennään kyykkyyn tai otetaan syliin, kysytään:
– Mitäs sinulle sitten kuuluu? Mikäs sinun nimesi on? Otatko karamellin? Onpas sinulla hienot kengät! Jos lapsi vierastaa, hänelle annetaan vielä suukko ja lasketaan takaisin äitinsä luokse.
Kouluikäiselle kehutaan, kuinka paljon tämä on kasvanut, kuinka komea/kaunis tästä on tullut (lapsen ulkonäöstä ja kasvukäyristä riippumatta) ja tiedustellaan, milläs luokalla reipas koululainen taas onkaan ja mistä aineesta hän eniten pitää.
Kun lapsi on jo teini-ikäinen tai lähes parikymppinen, poskien nipistykset ja otsasuudelmat jätetään vähemmälle, mutta ollaan yhtäkaikki kiinnostuneita hänen elämänsä tärkeimmistä käänteistä: opiskeluista ja harrastuksista. Jos aikuinen on sukulainen, poskisuukot tietysti vaihdetaan, mutta muuten vieraskin aikuinen saattaa silittää nuoren hiuksia hyväksyvästi.
Lasta ja nuorta puhutellaan kehuvilla sanoilla joka lauseessa:
– Mainiota, loistavaa, niin sitä pitää, kyllä se siitä. Bravo, bravo!
Vasta kaiken tämän jälkeen aikuiset siirtyvät omiin kuulumisiinsa.

Lapset ovat mukana kaikkialla aikuisten kanssa, he tottuvat eri-ikäisiin ihmisiin, oppivat kunnioittamaan vanhuksia ja silittelemään pienimpiä läsnäolijoita. Murrosikäisetkään eivät kaihda nappaamasta seurueen pienimpiä syliin ja suikkaamasta suukon heidän poskelleen. He eivät silti ole vähemmän "cool" kuin muut ikäisensä. Toki heillä on omatkin menonsa.
Pikkulapset kiertävät syleissä kuin kiertopalkinnot, kuin suvun arvokkaimpina mestariteoksina ihailun kohteina, jokainen heistä, poikkeuksetta.

Eivät kaikki nuoret tietysti ole samanlaisia, niin kuin eivät kaikki aikuisetkaan. Ei jokainen heistä syöksy pienten lasten luokse; toinen on ujompi, toinen avoimempi ja välittömämpi, mutta uskaltaisin väittää, että he ovat kaikki kohteliaita ja toista ihmistä kunnioittavia.
Itse kaupungilla kulkiessani saatoin kysäistä tietä joukolta nauravia ja pelleileviä nuoria miehiä. He pysähtyivät, vastasivat ja neuvoivat teititellen minua kohteliaasti, huikkasivat "olkaa hyvä vain" heitä kiitettyäni ja jatkoivat nuorten meluisten miesten elämäänsä taas keskeytykseni jälkeen. Koskaan ei tarvinnut pelätä kuulevansa epäkohteliaita ylimielisiä tokaisuja, saati sitten haistatteluja.

Niillä lapsilla ja nuorilla, jotka ovat kuulleet ja tunteneet pienestä asti olevansa tärkeitä omina itseinään, rakastettuja sellaisina kuin olivat ja suuren perheen vaalituimpia jäseniä, ei tunnu olevan tarvetta kapinoida ja osoittaa halveksuntaa aikuisia ja heidän arvojaan kohtaan. Ei tämä tarkoita sitä, että he tekisivät kaikki niin kuin vanhempansa ovat tehneet, mutta heidän ei tarvitse tehdä muutoksia provokatiivisella mielellä.

Ketään vanhempaa en halua koskaan mennä neuvomaan sormi pystyssä oman lapsensa kasvatuksessa. Lähes poikkeuksetta lapsen oma vanhempi on paras vanhempi lapselleen ja hän kasvattaa lapsensa niin hyvin kuin osaa. Ei kuvailemani malli ole ratkaisu kaikkiin lasten ja nuorten ongelmiin Suomessa, eikä kaikkien lasten tarvitse olla kuten nuorin 13-vuotiaani, joka syöksyy halaamaan ison kerrostalomme eläkeläiset heti heitä pongattuaan. Kukin luonteensa mukaan.
Lasten tulisi kuitenkin mielestäni olla etusijalla jokaisessa perheessä. Siitä on hyvä alkaa.

Pappa piipahti käymään naapurista

6 kommenttia:

  1. Hyva kirjoitus ja omien ajatuksieni mukainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niin me kaikki kreikkalaiset tai Kreikassa eläneet ajattelemme. Ero suomalaisiin verrattuna on iso! Να'στε καλά κ.Μηνδρινέ.

      Poista
  2. Ihan saman olen huomannut Suomessa nyt olevien turvapaikanhakijoiden keskuudessa. Lapsirakkaus ja kunnioitus kanssaihmisiä kohtaan. Tätä luontevaa kanssakäymistä niin lapsien kuin vanhustenkin kanssa voi vain ihailla ja ottaa opiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä valtio on ottanut holhoojan ja huolenpitäjän aseman, ja meidän modernissa yhteiskunnassamme lyhyetkin ihmiskontaktit muuttuvat tarpeettomiksi palvelujen automatisoituessa. Yhteiset ajat perheenjäsentenkin kanssa muuttuvat suoritteiksi.
      Toivotaan, että tendenssi muuttuu jossain vaiheessa. Ainakin tästä puhutaan jo paljon, mikä on hyvä merkki.
      Hyvää syksyä, Maija, ja kiitos kommentistasi.

      Poista
  3. Saattaa myös olla niin että Suomessa vastuuta sysätään muualle kuin kotiin ja vanhemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet! Ei tarvitse kuin huomata, miten kouluissa opettajilta vaaditaan jo kasvattavaakin osaamista opettamisen lisäksi, joskus asioissa, jotka ilman muuta kuuluisivat kodille ja vanhemmille.

      Poista

Kerro mielipiteesi :)