Translate

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Niti nati ja nirskun narskun

(Teksti on julkaistu kolumnina Länsi-Suomessa 11.helmikuuta 2018)




   Me suomalaiset olemme valittajakansaa, kuulemma. Valitamme aivan pienistäkin nurinperin olevista asioista saati sitten ns. suuremmista ongelmista kuten naapurien tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, kanssakulkijoidemme ajonopeuksista, lemmikkien kaivamista kuopista, teitten liukkaudesta ja taas keväällä niiden pölyämisistä runsaan hiekotuksen takia.

   On aivan suurenmoinen asia, jos nirinöitten aiheet ovat edellisten kaltaisia. Sehän vain tarkoittaa, että ne asiat, joilla on oikeasti merkitystä elämässä, ovat suhteellisen hyvällä mallilla. Yksi hiljattain lukemani termi ilmiölle on luksusnarina.

   Jos oman kodin lämmitys ei toimi tai siihen ei ole varaa, jos monilapsisen perheen vanhemmat laskevat kolikoita saadakseen ne riittämään energiaa pursuvien teinien ruokkimiseen, jos joku perheenjäsenistä sairastuu vakavammin, ei ole tulitikun napsahduksenkaan vertaa väliä sillä, kauanko pizzatilauksen toimittaminen kestää keskimäärin.
   Lienee syytä kaivaa naftaliinista päivänvaloon käyttökelpoinen fraasi: kaikki on suhteellista.

   Oman perheemme asiat ovat paremmin kuin hyvin, koska molemmilla aikuisilla on työpaikat ja pystymme kustantamaan lapsille välttämättömimmät tarvikkeet koulunkäyntiä ja tietokonemaailmaa varten päivittäisen ruuan ja asumiskulujen lisäksi.
   Niinpä pöyristyin, kun sain lehdistä lukemalla tietää, että näillä tuloilla perheemme elää reilusti köyhyysrajan alapuolella! Ja katin kontit!
   Tosin osa ihmisistä varmaankin purkaa epämääräistä, nimeämätöntä pahaa oloaan jatkuvilla valituksilla asiasta jos toisestakin. Jokin mättää omassa elämässä, ja tuossa pihassa on vieläkin jouluvalot. Omien lasten vaikeudet huolestuttavat, ja leipävalikoimakin oli lähikaupassa eilen puutteellinen.

   Mieleeni muistuu rouva, joka kertoi palanneensa Suomeen useiden Etelä-Koreassa elettyjen vuosien jälkeen. Seisoessaan supermarketin hevi-osastolla ensi kertaa paluunsa jälkeen hän oli ollut itkuun purskahtamaisillaan. Voi tätä ylenpalttista valikoimaa, voi näitä halpoja hintoja! Omenoitakin oli useampia kuin yhtä laatua, eivätkä ne maksaneet kolmea euroa – kappaleelta.
    Maitotuotehyllyköiden horisonttiin päättyvien valikoimien edessä henkeään haukkoneet paluumuuttajat ovat olleet tunnetusti pyörtymisen partaalla, itseni mukaanlukien, tulivat he sitten mistä maasta tahansa.

   Aikuisella ihmisellä pitäisi olla tarpeeksi suhteellisuudentajua osatakseen arvostaa niitä kunnossa olevia asioita, jotka eivät ole itsestäänselvyyksiä kaikissa maailmankolkissa tai edes Suomessa.
   On ihmisiä, joilla asiat ovat hyvin mutta jotka silti nirskuvat ja narskuvat tyytymättöminä. He haluaisivat niiden olevan vielä paremmin koska tietävät, että joillakin muilla niin on. Kutsun heitä sumeilematta – anteeksi vulgääri ilmaisu – kermaperseiksi.

   Ei voi olla, ei saa olla niin, että vasta kun on asunut taivasalla, osaa arvostaa lämmintä kotia tai vasta kun on nähnyt nälkää, osaa antaa arvon puhtaalle, ravitsevalle ruoalle tai vasta kun on kolkutellut kuoleman mustia portteja, osaa arvostaa elämää, sen kauneutta ja monimuotoisuutta.
   Narskutellaan näitä puhtaan valkoisia pakkashankia mieluummin kuin kireitä leukaperiä.



4 kommenttia:

  1. Lennu ! taas tuli niin totista totta kynastasi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Olen niin samaa mieltä kanssasi. Tervehdys täältä kesäiseltä Rodokselta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terveisistä! Kyllä se kevät tännekin... viimeistään kesäkuussa luulisi lumien sulavan :D

      Poista

Kerro mielipiteesi :)