Translate

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Kaikkein paras loma

(Julkaistu Länsi-Suomessa 07.07.2019)






     Tauno viettää aina kesälomansa Suomessa. Mihinkäs sitä

 täältä? Ja minkä takia? Onnistuneelle kesälomalle riittää,

 kun pääsee mökille.

     Rantakaisikko suhisee, västäräkki
 keikuttaa ja tepastelee

 ihan likellä tuossa, napsii ötökän sieltä täältä. Puolipilvinen

 riittää hyvin, kala syö, sadettakin voisi ropista, mutta hyvin

 näinkin pärjätään, kun ei ole leipä pelloissa kiinni.


    – Kyllä toi Lahtisen Pera on kans yks lomalainen! Tuolla se

 hotellin altaalla vaan koko viikon pötköttelee, tilaa välillä

 juomaa allasbaarista, käy syömässä lähimmässä 

 ravintolassa...mitä lomanviettoa se semmonen on? Ei

 mitään muisteltavaa jää hänelle kyllä, mutisee Kaija-Riitta

 lomaseuralaiselleen Espanjan Aurinkorannikolla.

     He ovat
 lähdössä kaupunkiin leninkiostoksille, mutta

museon kautta.


    Rouva Kymäläinen ottaa osaa jokaiselle retkelle, ja iltaisin

hän valitsee sen kaikkein syrjimmässä olevan pienen

ruokapaikan, koska siellä näkyy olevan vain paikallisia. Hän 

voi vihdoinkin käyttää talven aikana opiskelemansa sanat ja

lauseet tekemällä koko ruokatilauksensa paikallisella kielellä.

    Niin jännittävää ja eksoottista! 


    Matkaoppaana juttelin aikoinani lomanviettäjien kanssa

 paljon. He kertoivat minulle hyvinkin tarkasti, miten olivat

 lomaansa viettäneet. Useimpien tarinoista kävi selväksi,

 että mitä enemmän lyhyempikin loma oli vastakohta omalle

 arjelle, sitä virkistävämpi ja onnistuneempi se tuntui olleen. 

    Kuvaamani Peran lomanviettotapa oli oikeutettu ja hänelle

 sopiva, koska hänen työnsä oli yhtä kiireistä juoksemista,

 edustamista ja puhumista. Stressinpoikanen odotti kiireistä

 miestä jokaisen kulman takana hypätäkseen tämän

 niskaan.

    Jonkun toisen arki taas koostuu verkkaisista rutiineista,

 puuduttavan staattisista työtunneista. Silloin lomahaaveisiin

 kuuluvat erilaiset retket, tutun tai vieraan kulttuurin

 kyllästämät paikat ja tunnelmat.

     Rouva Kymäläinen ei jää altaalle koko viikoksi paikalleen

 vaan kaivaa laukustaan lisää rakkolaastareita, jotta jaksaisi

 kivuta sen päivän retkellä korkealla sijaitsevaan luostariin.

 Seuraavana päivänä kun olisi se patikointi kasvitieteelliseen

 puutarhaankin. Hänen lomaltaan riittäisi muisteltavaa

 kuukausiksi eteenpäin. Sadat valokuvat pitäisi muistaa

 järjestellä katselua varten.


    Monet arvostelevat lomamatkalaisia, jotka ulkomailla

 asettuvat suosittuihin turistikohteisiin. Ne ovat lähes

 toistensa kaltaisia maasta riippumatta: ravintoloissa saa

 käteensä ruokalistan myös kotimaan tutulla kielellä, ostokset

 kauppakujilla voi tinkiä suomeksi ja eksotiikaksi riittää

 tavallista värikkäämpi kukkaloisto. – Täällä ne joulutähdetkin

 kukkivat pensaina hotellin pihalla, katsos tuota!

    Minä taas paheksun arvostelijoita. Kreikaksi tilattu

 lihavarras vuoristokylässä tai lentokentältä alkava

 omamatkailu eivät ole yhtään sen arvokkaampia

 lomamuistoja kuin kiireettömät hetket kansainvälisessä

 turistikohteessa oman hotellin parvekkeella värikästä

 lomakansaa seuraten ja meren täyttävää oranssia

 auringonlaskua katsellen.

    Lomaltasi puuttukoon stressi ja suorittaminen:

 aikataulutus, velvotteet, tiukkaan sapluunaan ahdettu

 ohjelma – ellet sitten kaipaa sellaista arjen vastapainoksi.


    Itse keskityn lomallani asettelemaan metsämansikoita

 heinänkorteen ja valokuvailemaan harakankelloja

 vastavaloon. Kaikenlainen matkustaminen Turua kauemmas

 tuo otsaani näppylöitä. Niinpä minun ei tee mieli lähteä edes

 katsomaan toista kotiani Kreikan maalle, koska matka

 tarkoittaisi vähintään 12 tunnin istumista linja-autoissa ja

 lentokoneissa. Pelkkä ajatus moisesta rääkistä saa

 istuinlihakseni maitohapoille ja ristiselkäni jomottamaan.


    Paljon kimaltavia auringonsäteitä ja värikkäitä

 perhosia itse kullekin lomalaiselle!





lauantai 2. maaliskuuta 2019

Empatiaa etsimässä

(julkaistu Länsi-Suomessa 3.3.2019)


Kyky tuntea empatiaa toista elävää olentoa kohtaan on ihmisyyden syvin olemus, sen mitta. Hyvyys on ihmisen sisäänrakennettu ominaisuus, sanovat biologit.
    Kun empatiakyky tietoisesti nujerretaan
tai siitä opitaan olemaan välittämättä, saadaan aikaiseksi hyviä sotilaita, tehokkaita saappaidensa alle tallaajia, vallanhimoisia tuhoa kylväviä diktaattoreita – tai ihan vaan somekeskusteluissa jyrkät ja ehdottomat mielipiteensä julki tuovia kanssakulkijoita. Heitä, jotka ovat aina oikeassa.

    Heidän mielestään
omien ajatusten uudelleen arvioiminen ja varsinkin toisenlaisen katsantokannan ymmärtäminen on osoitus heikkoudesta. Eihän sellainen ole ihminen eikä mikään, joka ei mielipiteensä takana pysy!
    Vaikka moni muu olisi jo useasti perustellut, miksi on toista mieltä, kertonut esimerkkejä, esitellyt vaihtoehtoja, sanansa mittainen ihminen jyrkentää lausuntojaan entisestään kenties mitätöiden toisten erilaiset
ajatustavat ja kokemukset tyystin.

    Jyrkän, erilaisen, ehkä vastakkaisen mielipiteen ymmärtämiseen tarvitaan paitsi halua ymmärtää myös empatiakykyä. Pitää pystyä ainakin hiukan, ainakin hetkeksi, asettumaan sen toisen asemaan.
    
Klonksuttamaan tuokion hänen saappaissaan, haapparoimaan hänen housuissaan.
    Kaikki eivät tähän pysty tai edes halua yrittää. Joillekin moinen suvaitsevaisuus on uhka jämäkän haara-asennon menettämisestä.

    Vielä ei sentään tarvitse pelätä empatian kuolleen sukupuuttoon.
    Keskustelupalstoilta läikähtää lämmin tuulahdus joka kerta, kun joku kiittää sydämestään tuntematonta ohikulkijaa, joka on ojentanut auttavan kätensä kadulla liukastelleelle, autonsa kanssa jumiin jääneelle tai ottanut jollain muulla tavalla toisen ihmisen huomioon. 
   Tuntematon on reagoinut vaistomaisesti asettumalla
tämän asemaan, tuntemalla empatiaa ja auttamalla, niin kuin hän toivoisi itseään autettavan vastaavassa tilanteessa.
   Ihmisyyttä parhaimmillaan.


   Kypsällä aikuisella on kyky nähdä asioita monelta kantilta. Hän ei koe häpeällisenä tai uhkaavana myöntää, että oma näkökanta ja ehdoton mielipide saattaakin olla tarkastamisen arvoinen.
    - No niinpä, taidat olla oikeassa, enpä ole osannut tuota ottaa huomioon, tuol
la tavalla asiaa ajatella.
    Vaatii tosin hyvää itsetuntoa myöntää, että
sillä omalla vahvalla mielipiteellä, jota lähes kiistämättömänä tosiasiana tuli pidettyä, ei ollutkaan sellaista betonista valettua tukevaa pohjaa kuin itse luuli.
    Jos oma minäkuva ja itsevarmuus ovat kovasti huterat ja höttöiset, ehdottoman joustamattomat mielipiteet antavat illuusion voimasta ja määrätietoisuudesta. Ne rakentavat tukipilareita, saavat sanojan (tai kirjoittajan) kuulostamaan asiansa perin juurin tuntevalta ja lausuntonsa pitkään ja hartaasti mietityltä, todistusaineistolla vahvistetulta totuudelta.
    - Kyllä jämpti on niin! Tämä on totuus, turha on muuta väittää!


    Erikseen ovat sitten ne, jotka
sirottelevat suolaa arkeen ja säpinää tylsyyteen inttämällä jyrkkää mielipidettään ihan vain inttämisen ilosta, vaikka moni muu on jo loogisella analyysillään osoittanut jääräpäisen väitteen vääräksi. Hupi-inttäjällä on aina se viimeinen heitto valmiina:
    – Kyllä jokainen mielipiteensä saa sanoa, Suomi on vapaa maa!
Mitäs sitä sitten enää muuta siihen? Ilmojakin on pidellyt.