Tätäkö se nyssitte on?
Eilen kaikki kolme poikaamme saivat jokainen ensimmäisen kännykkänsä (10-, 12- ja 16-vuotiaat) eikä ihan mitä vaan kännyköitä vaan oikein älylliset sellaiset, joita itse en osaisi edes käyttää (joo joo, naurakaa vaan!).
Veljekset pääsivät samaan aikaan koulusta, joten kävin heidät hakemassa autolla ja menimme suoraan liikkeeseen – tätä oltiin suunniteltu ja odotettu pitkään! Tunnelma autossa oli kihisevän jännittynyt; tuore puutöistä saatu haava, nälästä kurnivat vatsat ja urheilutunnin väsymys haihtuivat kuin savu ilmaan sitä tehokkaammin mitä lähemmäs elektroniikkahapatusten mekkaa päästiin.
Merkkivalinnat – äidillä oli painava taloudellisuuteen perustuva sanansa sanottavana – oli tehty jo kuukausia sitten, joten nyt oli sen viimeisen silauksen vuoro: laitteiden lunastaminen ja sopimusten tekeminen. Sekään tosin ei käynyt tuosta vain, koska en ole kiiruiltani ehtinyt elää vielä Suomen maassa kahta vuotta... hittolainen, että pitäisi tästäkin nootti lähettää jonnekin.
Vihdoin saapui se hetki, jolloin pojat pääsivät aparaatteinensa kotiin asti: laukut, kengät, päällysvaatteet tekivät jonoa lattialla sinne, minne he olivat päättäneet keskittää isoveljen johtaman hätäkokouksen puhelinten eloon herättämistä varten.
Lähdin pakoon maitokauppaan odottamaan asioiden selkiintymistä.
Se ilta oli erilainen.
Kukaan ei huudellut ruuan perään; kipin kapin tulivat ruokapöytään ja kipin kapin lähtivät taas puhelimiaan tutkimaan jokainen. Talossa vallitsi ihastuneiden hihkaisujen värittämä ihmeellinen rauha. Itse näppäilin miniläppäriä, mies istui isomman koneen taakse katsomaan kreikkalaista urheiluohjelmaa; pojat olivat ehtineet laittaa perheenjäsenten puhelinnumerot talteen, ottaa jokaisesta hirveät sekatukkakuvat (myös äidistä) ja kävivät nyt videopuhelua huoneesta toiseen toistensa kanssa, välillä jopa samassa huoneessa.
Lopulta he tulivat jokainen olohuoneeseen sukeltamaan pelien maailmaan: makasivat sängyllä, sohvalla, lattialla; rötköttivät nojatuoleissa lomittain, vierekkäin, selällään, mahallaan; pelasivat hiljaisuuden vallitessa ajoittain pelejä vertaillen.
Me vilkaisimme koneittemme yli toisiamme mieheni kanssa ja kävimme huolestuneen mutinakeskustelun siitä, josko tulemme tulevaisuudessa viettämään näin kaikki vapaa-aikamme vai oliko tämä nyt vain alkuinnostusta.
Aamulla pojat lähtivät kouluun, mutta saivat määräyksen jättää puhelimet kotiin. Asiaa helpotti se, että ne saattoi nyt laittaa lataukseen koulutuntien ajaksi, jolloin niitten kimppuun päästäisiin taas heti kotiin tultua.
Poikien kotimatka sujuu tänään takuuvarmasti ennätysajassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi :)