Translate

maanantai 2. lokakuuta 2017

Hola ja bonjour!





Istun kansalaisopiston ala-aulassa askartelemassa sanapalapelejä kirkkaanvärisistä papereista ja katselen välillä ohikulkevia ihmisiä.
Joukko pirskahtelevia eri ikäisiä naisia pyyhältää määrätietoisesti jumppa-alustat kainaloissaan portaita kohti. He eivät hissin nappulaan koske, he ovat tulleet nauttimaan liikunnasta.
Neuvon ryhmän jos toisenkin vilkkaasti elehtiviä ulkomaalaisia oikeaan suuntaan opettelemaan vaikeaa äidinkieltämme. Nostan mielessäni hattua jokaiselle heistä, jotka oppivat sitä edes hiukan.

Iloinen nauru ja puheensorina kuuluvat käytävään asti myös omasta luokastani. Astun sisään ja huikkaan huomenet vieraalla kielellä. Sitä hetkeä on odotettu: vastaukset kaikuvat moniäänisinä, eritahtisina. Toiset lausuvat sanat lujasti, tätä on kotona harjoiteltu.Toiset vähän varovaisemmin, sanat tuntuvat vielä oudoilta ja hakevat suussa paikkaansa.
– Opettaja, opettaja! Mitäs nyt, kun en ole tehnyt läksyjä lainkaan? kysyy yli seitsemänkymppinen herra keveästi hymähdellen. Vaistoan kuitenkin pienen huolen häivähdyksen harmaiden kulmien takana. Vakuutan, ettei nurkkaan tarvitse mennä eikä jälki-istuntoa tule.
Huvittuneen helpottunut nauru kiirii ympäriinsä jokaisen kuvitellessa luokan seniorin seisovan nurkassa selkä päin muita kuten vuosikymmeniä sitten tapana oli. Täällä katsomme yhdessä nämä harjoitukset, tavaamme yhteen ääneen vaikeat lauseet ja harjoittelemme niitä niin monta kertaa kuin on tarvis.

Yleissivistävässä opinahjossa ei opita opettajaa eikä arvosanoja varten, kukaan ei pisteytä eikä arvostele oppimistuloksia, mutta niin vaan jaoin kyselylomakkeen eräänä keväänä, kun oppilaat ehdottivat:
– Eikös voitais pitää kokeet? Me haluaisimme tentin! He saivat kokeensa, mutta pieneksi pettymykseksi jätinkin kokeet heidän itsensä korjattaviksi.

On aikuisia, joille kaikki vieraat kielet ovat erityisen hankalia oppia. Silti he tulevat leppoisan ilmapiirin ja mukavien kanssaopiskelijoiden takia joka vuosi. Yhdessäolon lomassa mieleen jää kuitenkin aina jotain uutta, ja ulkomaan lomalla he osaavat taas yhden sanan lisää paikallisella kielellä. Se saa hymyn huulelle ja innon jatkaa.
On niitä, jotka aloittavat aina alusta uudelleen tai tulevat toistamiseen samalle kurssille:
– Päätin jättää itseni luokalle, selittää useamman vuoden oppilas ja jatkaa jo osittain tuttuja asioita uudella innolla. Tällä kertaa harjoitukset sujuvatkin jo paljon helpommin, ja ilo pilkahtaa silmissä.

Tunnin jälkeen opiskelija tulee kertomaan juuri päättyneestä lomamatkastaan.
– Minä sille tarjoilijalle sanoin niin kuin me täällä opittiin. Ihan itse tilasin kaikki ruuat alusta loppuun. Se kirjoitti tilauksen vihkoonsa, kiitti ja lähti keittiön puolelle.
Me siinä vaimon kanssa jännättiin, että mitäköhän sieltä nyt sitten loppujen lopuksi eteen saadaan syötäväksemme. Naukkailtiin paikallista viiniä ja odoteltiin. Oli hyvää, muuten.
Sieltä tulivat ruuat, ja tiedätkös! Ihan kaikki oli juuri sitä, mitä kuvittelinkin tilanneeni! Jätettiin hyvät juomarahat, ja sanoin vielä siinä lähtiessä paikallisella, että takaisin tullaan, kiitos.

Ei ole opettajalle isompaa kiitosta kuin nähdä ja kuulla onnellinen, innostunut ja ripauksen itsevarmempi opiskelija kertomassa onnistumisestaan säihkyvin silmin. Jokainen käännösharjoitus ja kielioppikoukeron selvittäminen ovat silloin olleet vaivan arvoisia.






Tarinan henkilöt ovat fiktiivisiä ja samankaltaisuudet täysin sattumanvaraisia.  

3 kommenttia:

Kerro mielipiteesi :)