Translate

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Läps ja muita outoja tapoja

 (ilmestynyt sanomalehti Länsi-Suomessa 17.tammikuuta 2021)


Mitäs syötävää me tänä jouluna laitettais? kysyin perheeltä. Olihan koronajoulu, emme voineetkaan istahtaa äitini valmiiseen perinteiseen suomalaiseen joulupöytään. Valmiiksi paistetun kinkun saisimme joululahjaksi. Nams.
Toivomuksena oli suomalaista jouluruokaa, mutta toki kreikkalaisia joululeivonnaisia myös! Joulumausteiset melomakárona kuuluivat ehdottomasti jouluun. Riisipuurosta unohtui manteli, mutta ei haitannut, kun tulossa oli kreikkalaisen perinteen mukaan vuoden vaihtumista varten leivottu vasilópita. Siinä olisi sisällä pesty ja folioitu kolikko mantelin virkaa toimittamassa.

Pääsiäisenä pöydässä pitää ehdottomasti olla lammasta. Kreikkalainen perinne vaatisi karitsan valmistamista vartaalla hiilillä tuntikausia. En uskalla edes ajatella, millaisen reaktion perinteemme ylläpitäminen saisi aikaan täällä raumalaisessa kerrostaloympäristössä. Suomalainen naapurusto ei varmasti olisi valmistautunut katselemaan telineessä pyörivää kokonaista seivästettyä eläintä, joka katsoo takaisin hehkuvasta pesästään hampaat irvessä ja kieli ulkona. Kaupastahan se liha tulee normaalisti, siisteihin paketteihin muovitettuna.
Perinteemme syntyi kompromissista: ostamme karitsan paahtopaistia ja valmistamme sen muhennokseksi kreikkalaiseen tyyliin. Kananmunat värjäämme symbolisesti punaisiksi ja leivonnaiset ovat nimeltään kulurákia.

Tilanteemme on hyvin tyypillinen monikulttuurisissa perheissä: otamme omien mieltymystemme mukaan parhaat palat molempien kulttuurien tavoista ja perinteistä, kokeilemme eri yhdistelmiä, jätämme vähiten kiinnostavat raa’asti pois ja hyvässä lykyssä luomme perinteitä.
Useasti valinnat johtuvat ihan käytännön syistä, esimerkiksi ilmastosta. Pääsiäisenä Kreikassa on jo kevät pitkällä ja lihan paistaminen ja pääsiäisaterian syöminen ulkona on kätevintä omassa puutarhassa. Suomessa taas noudetaan pajunkissat pääsiäiskoristeiksi usein paksussa hangessa rämpien. Nelituntinen lihangrillaussessio saati aterian syöminen ulkona olisi kidutusta.

Samanlainen kahden kulttuurin kattaus on meillä käytössä pienissä arjen tavoissa, eleissä ja ilmauksissa. Omaksumani vieraan kulttuurin tavat ehtivät imeytyä käytökseeni niin hyvin runsaan 20 vuoden aikana, että huomaan ne erikseen vasta, kun havaitsen kuulijani katsovan minua yhtenä kysymysmerkkinä tietämättä, miten elehtimiseeni tai ääntelyyni tulisi reagoida. Esitettyyn kysymykseen saatan ajatuksissani vastata spontaanisti naksauttamalla kieltäni kitalakeen, nostamalla kulmani korkealle ja nykäisemällä päätäni hieman taaksepäin – jättäen keskustelukumppanini vilkuilemaan minua alta kulmain: ”Niin että mitenkä se nyt meni, juu vai ei?”. Olin juuri sanattomasti viestittänyt hänelle ”ei” kreikkalaiseen tyyliin.  

Mieheni taas joskus myöntää asian hokemalla ”joo joo joo” nyökyttäen päätään alaspäin monta kertaa peräkkäin. Hyvin ei-kreikkalaista. 

Kreikkalainen toivottaa onnea uusista hankinnoista. Uudelle kodille toivotetaan ”hyvää juurtumista”, uusien kenkien ja vaatteiden ostosta onnea ja sinulle terveyttä. Kun toinen on juuri leikkauttanut hiuksensa, toivotetaan siitä onnea huikkaamalla me jiá ja antamalla läpsäytyksen kämmenellä puhtaaksi parturoituun niskaan.
Yksi pojistani käy usein parturissa säilyttääkseen hiusmallinsa. Kun hän tulee luokseni sen jälkeen, hän kumartuu hieman eteeni ja tuo niskansa näkösälle jo valmiiksi. Me jiá, läps!

Varmasti jäätte innolla odottamaan, milloin otan tavan käyttöön täällä Raumalla ihan yleisemminkin. 












2 kommenttia:

  1. Ihana juttu. Näitä lukisin mielelläni enemmänkin. Kirjasi olen kahlannut jo pariin kertaan ja odottelen uutta. Toivottavasti se olisi vielä mahdollista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi! Oletko lukenut kaikki tarinani tästä blogista jo? :D Ja sitten minulla on toinen, jota kirjoitin Kreikassa ollessani, "Arjen helmihetkiä, kuuman tuulen tuiverruksia ..." http://lenthezen.blogspot.com/
      Uusi kirja taitaa jäädä toistaiseksi, kun tämä elämän myllerrys vie mukanaan.

      Poista

Kerro mielipiteesi :)