Translate

maanantai 23. toukokuuta 2016

Tapahtumien keskuksessa


Minun on aivan mahdoton mennä hikilenkille: kävellä reippaasti, katsoa päättäväisesti eteenpäin ja keskittyä sydämen sykkeeseen ja lihastyöskentelyyn. 

Nyt on kevään ja kesän siirtymäjakso.


Tuomet ovat täydessä kukassaan, ilman halkovat kymmenet erinuottiset, -korkuiset ja -rytmiset sirkutukset ja liverrykset. Ilma leppeänlämmin, yli kaksikymmentä astetta, ilta-aurinkoa.

Kun kävelen tutun lähijärven ympäri, olen kuin jotkut suurkaupungissa: pääni pyörii koko ajan kuin väkkärä, kun näen toinen toistaan mielenkiintoisempia kasveja, eläimiä, varjoja, valoja… välillä on pakko pysähtyä ottamaan kuva kuin suurestakin nähtävyydestä – näkymää yksinkertaisesti vain ei voi ohittaa sitä ikuistamatta.
Vaikka kävelen hitaasti, tuntuu, että pääni molemmin puolin vilisee katsottavaa, aivan kuin kansainvälisen metropolin jalkakäytävillä ja kuppiloissa.



Vaikka olen mittaillut katuja New Yorkissa, Bostonissa, Lontoossa, Barcelonassa, Ateenassa ja Pariisissa, silti tämä runsaan kolmen kilometrin matka järven ympäri saa sydämeni sykkimään paljon kiivaammin kuin koskaan noissa miljoonakaupungeissa. 





Olenko vanhentunut vai olenko tullut kotiin, omaan sielunmaisemaani? 




2 kommenttia:

  1. Kyllä on kaunista!!! Suomen vihreys ja valoisuus on ihan omaa luokkaansa. Onnekas sinä,kun saat lenkeillä noissa maisemissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on näin keväisin ja kesäisin yhtä ryöpsähtelevää vihreyttä. Minä vaan olen niin toivottoman luontorakas, että pysähtelen ihan koko ajan kyttäämään yksityiskohtia, hyönteisiä ja kukkia, että mun klopsotteluani ei kyllä lenkiksi voi sanoa :D
      Itse asiassa pidän itseäni syysihmisenä enemmän.

      Poista

Kerro mielipiteesi :)