Translate

keskiviikko 13. elokuuta 2014

On suuri sun rantasi autius




- Missä kaikki ihmiset ovat?

Niin kauan kuin muistan, joka ikinen kerta tullessani käymään Suomessa ja Raumalla, se oli se ensimmäinen ajatus, kun istuin auton kyydissä ja katselin ympärilleni. 

Ihan kuin olisi joku erityinen päivä, jolloin kaikki kaupat ovat kiinni tai seudun asukkailla oli muuten vaan joku erityinen syy olla kotona juuri silloin.
Vei aikansa tottua siihen, että tällaiseltä täällä ihan oikeasti näyttää: ihmisiä on vähän liikkeellä yleensäkin. Heitä ei pahemmin liiku ulkosalla edes kaupungin keskustassa, edes keskellä päivää. 

Autolla on helppo ajaa, kun useimmiten saa koko tien käyttöönsä itselleen pitkältä matkalta. Risteyksen kohdallakin ajaminen on yksinkertaista, koska jokainen noudattaa tarkkaan liikennesääntöjä; etuajo-oikeudesta ei tarvitse taistella auton nokkaa liian eteen työntämällä. 
En ole koskaan ymmärtänyt, miten Suomessa on mahdollista yleensä ajaa kolari, kun samaan aikaan samaa tietä ei käytä kuin korkeintaan muutama auto ja nekin ajavat korkeintaan säädettyä nopeutta (lue: erittäin hiljaa). Tiet ovat lisäksi leveitä ja hyväkuntoisia. 
Ovatkohan kaikki kolaroijat niitä humalapäissään tyhjällä tiellä lyhtypylvääseen törmääviä?

Muuttopäivämme sattui osumaan Rauman Pitsiviikon alkuun, joten ihmiskato ei näyttänyt niin täydelliseltä kuin muulloin. Loppuviikosta oli jo ihan maailmallinen meininki kotikaupunkini mukulakivikaduilla! Pitsiviikon mentyä ohi levittelimme käsiämme jalkakäytävillä: ne eivät osuneet keneenkään vieraaseen kulkijaan. 





Perheen miehet – siis neljä viidesosaa yksiköstämme – halusivat mennä potkimaan palloa. Suuntasimme kohti urheilukenttää, jossa oli hyvin hoidettu tasainen täysimittainen nurmikenttä ja monta tyhjää maalia. Yhden luona potkiskeli pari pikkupoikaa, mutta hekin lähtivät jättäen koko valtavan kentän meidän käyttöömme! 

- Jos Kreikassa olisi tällainen kenttä, se olisi täpötäynnä eri tasoisia, häthätää muodostettuja harrastelijajoukkueita käyttämässä tilaa hyödykseen, mies ihmetteli.






Kotimme asuinalueen välittömässä läheisyydessä on järvi. Lähdin vanhimman poikani kanssa tutustumaan sen ympäri kiertävään kävelypolkuun. Kyseisessä järvessä on uiminen kielletty, koska kaupunki ottaa siitä juomavetensä, joten vedessä polskivia tenavia ei helteelläkään sieltä tapaa. 

Kaikkialla oli aivan hiljaista lähistön valkoposkihanhien, naakkojen, varisten, harakoiden, sorsien ja muiden lintujen kaakotusta lukuunottamatta. Järven pinta oli peilityyni, ympärillä olevat koivikot ja männiköt samoin pysähtyneessä tilassa. Lähdimme astelemaan luontopolkua pitkin kuin Ihmemaahan ja ihastelimme laulujoutsenperhettä, joka oli valinnut järven kodikseen.
Vaikka paikka oli aivan kaupungin keskustan tuntumassa, saavutimme välittömästi nirvanan kaltaisen täydellisen rauhan tilan. Ympärillämme oli pelkkää vihreää ja sinistä, ja jalkojen alla rahahtelivat polun soramurut. 
Tasaisin väliajoin kohtasimme muitakin kävelijöitä, mutta hiljaisuus jatkui silti. 







Ehkä tässä ympäristössä minunkin puheääneni volyymi  laskee taas normaalille tasolle pikkuhiljaa.

4 kommenttia:

  1. Onnea ja mukavaa syksyä sinne koivujen katveeseen. Kiva lukea näitä paluumuuttajan ajatuksia ja kokemuksia, joten suurella innolla jään seuraamaan tätä uutta blogiasi. Itse olen (koti-ikävästäni huolimatta) miettinyt, että vaikeaahan tuo paluumuutto ja sopeutuminen Suomeen olisi. Toivotaan nyt, että syksystä tulee lämmin ja saatte siinä mielessä pehmeän laskun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä toivotuksista, Marianna! Minä itse asiassa kyllästyin täysin kuumassa hikoiluun, joten odotin oikein viileämpään keliin sukellusta, mutta vasta nyt, kuukauden kuluttua, hikoilu on loppunut täällä Suomessakin. Nautin, kun saan vetää verkkarihousuja jalkaan iltaisin. Tähän asti on ollut tosi kuumaa ja kosteaa.

      Poista

Kerro mielipiteesi :)